KOSEKissa on ilolla huomattu nuorten lisääntynyt kiinnostus ja aktiivisuus yrittäjyyttä kohtaan. Yrittäjyys ja yritteliäisyys tarjoavat yhden tavan työllistää itsensä, ansaita rahaa ja saada kokemuksia työelämästä. On lisäksi hienoa nähdä, kuinka nuoret tunnistavat omia vahvuuksiaan ja osaamistaan siten, että hyödyntävät niitä luovasti ja ansaitsevat samalla rahaa.
Monet nuoret ovat luoneet itselleen mahdollisuuksia tienata rahaa erilaisilla yritystoiminnan muodoilla, tarjoamalla esimerkiksi nurmikonleikkuupalveluita, kodinhoitoapua ja muita palveluita. Talvikaudella esimerkiksi lumen aurauspalvelut ovat myös yleistyneet.
Kokkolanseudun Kehitys Oy:n eli KOSEKin tehtävänä on antaa maksutonta neuvontapalvelua kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille, ikään katsomatta. KOSEK suosittelee nuorille yrittäjille erityisesti 4H-yrityksen perustamista, kevytyrittäjyyttä tai toiminimen perustamista. 4H-yritys on erityisesti nuorille suunnattu kevyt tapa kokeilla yrittäjyyttä, tarjoten valmiin konseptin, tukea ja valmennusta oman yritystoiminnan käynnistämiseen ja pyörittämiseen. Kevytyrittäjyys puolestaan on joustava vaihtoehto, jossa nuori voi laskutuspalveluiden avulla myydä osaamistaan ilman omaa yritystä ja Y-tunnusta. Mikäli toiminta kasvaa tai unelmoidaan ”oikeasta” yrityksestä, voidaan harkita toiminimen perustamista ja Y-tunnuksen hankkimista, mikä antaa virallisen yrittäjästatuksen ja mahdollisuuden laajentaa toimintaa entisestään. Toiminimen voi perustaa yli 15-vuotias, edunvalvojan suostumuksella.
KOSEKin yrittäjyyskasvatuksen asiantuntija Sari Yli-Hukka korostaa, että erityisesti ennen toiminimen perustamista nuorten kannattaa olla yhteydessä KOSEKiin. ”Tarjoamme maksutonta neuvontaa, sparrausta ja opastusta yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa. Voimme yhdessä pohtia ideaa, laatia liiketoimintasuunnitelman ja auttaa ensi askelissa,” Yli-Hukka kertoo.
KOSEKin asiantuntijat voivat myös järjestää oppitunteja kouluilla, joissa käydään läpi eri yrittäjyyden mahdollisuuksia ja annetaan inspiraatiota yrittäjyyteen. Opettajia kannustetaan ottamaan yhteyttä, mikäli luokat ovat kiinnostuneita kuulemaan lisää.
KOSEKin palvelut aloittaville yrittäjilleLisätietoja:
-
Sari Yli-Hukka
Asiantuntija, yrittäjyyskasvatus
Puhelin
Sähköposti
Puhelin
-
Sami Viljanen
Yrityskehittäjä, uusyritysneuvonta
Puhelin
Sähköposti
Puhelin